29. joulukuuta 2016

Retiisiruusu


Tässäpä pieni, kaunis vinkki
salaatin tai vaikkapa voileipäkakun
koristeluun.

Niin kuin monista muistakin
kasviksista, retiisistäkin, saa kuorimalla
kauniita ruusuja.
Retiisin kuoressa on värien kontrasti
niin huikea:
päältä helakan pinkki ja sisältä
liki valkoinen.


Tarvitset hyvin pestyn
retiisin ja kuorimaveitsen.

Kuori koko retiisi yhdeksi nauhaksi
retiisiä kiertäen.
Rapea kuori katkeaa helposti,
joten olehan varovainen.

Kierrä kuori ruusuksi.
Laita salaatin lehtiä lehdiksi.

Älä laita loppua retiisiä roskiin
vaan pilko se salaatin joukkoon tai
laita sellaisenaan koristeeksi.
Nehän ovat valkeita kuin lumipalloset.


 Kauniita ruokailuhetkiä!
-Memmi

22. joulukuuta 2016

porkkanarieskat


Onko vielä jouluksi vaalealeipä
hukassa?
Tässä helppo ja HERKULLINEN
rieskan ohje.

Äitilläni on ollut pitkään
tapana tehdä porkkanasta ja kaurasta rieskaa.
Hänenkin reseptillään tulee herkullisia,
hieman sitkeitä rieskoja.
Se taikina vaan on hieman hankalaa käsitellä,
joten piti sekin jo hyväksi havaittu ohje
muuttaa helpompaan muotoon.
laiska, mikä laiska..

Tee taikina ensimmäisessä kuvassa
olevan ohjeen mukaan.
Kun taikina on jäähtynyt leivo
taikinasta pieniä rieskoja,
paista 250 asteessa sopiviksi
ehkä noin 10min.
Kun pinnalla on vähän paiston väriä,
ovat rieskat valmiita.


Namskua!
Vain voita tuoreelle rieskalle ja
ihanat rasvalirit valuu pitkin käpäliä..
Niin hyvää!


-Memmi

Lasten kanssa.


Vielä viimeiseksi esittelen lapsukaisteni
koristelemat piparkakut.
Nämä on minusta niin ihania!
Miten ihanan kekseliäitä he voivatkaan olla!
Näitä on ollut koristelemassa
6-,5-ja 4 vuotiaat lapset,
Kaksi poikaa ja tyttö.











On niin palkitsevaa huomata,
miten lapsi nauttii askarrellessaan!
Tällä äitillä ois joululahjatoiveena
pitkiä pinnoja ja paljon mukavia
askarteluhetkiä lasten kanssa.


-Memmi

Eläinpiparkakut.


 Tässä vielä joitakin, ei niin pöllöjä
piparkakkuja.
Karkkihyllyt notkuu kaikkia ihania
karkkeja joista voi loihtia
mitä söpömpiä piparkakkuja,
kun käyttää vähän mielikuvitusta.


Karkkeja valitessa kannattaa miettiä
niiden monipuolisuutta.
voiko niitä pilkkoa, siivuttaa, lohkoa..


Toivottavasti näin jouluna ei ketuta,
vaan ne ketut on piparkakuissa!


-Memmi

pöllöpiparkakkuja.


Tänä vuonnakin on meillä tuoksunut
usein piparkakut.
Taikinaa on tullut tehtyä monta monta kertaa.
sitä kuluu 100 piparkakkutaloon paljon!
välillä kerkesimme kuitenki leipoa
"tavallisiakin" piparkakkuja.

Tässä muutamia kuvia
karkein ja sokerikuorruttein
koristelluista piparkakuista.




Ei pöllömpiä, vai mitä?:)


-Memmi

toffeetäytteiset piparkakut



Kun kaipaa jotain uutta perinteisiin
voi koittaa leipoa tälläisiä herkku pipareita.

Tein näihin vaalean piparkakkutaikinan,
jonka maustoin vain kanelilla.
Kaulin taikinasta levyn ja
otin siitä muotilla ympyröitä.


Nostelin puolet ympyröistä pellille ja
laitoin niiden päälle puolikkaat Rollo-toffeet.
Toffeiden päälle nostelin loput ympyrät kansiksi,
painelin vähän reunoja yhteen ja paistoin
tavallisten piparkakkujen tapaan.


Sitten maistoin ja olipa hyvää!