11. tammikuuta 2017

Lasten leipomaa.


Vietimme lasten kans mukavan
askartelupäivän viime syksynä,
Leivoksia koristellen.

Leivoimme ensin arabialaisen maustekakun
sovittaen sen piirakan malliin.
Kuorrutimme rahkariini - suklaa -kuorrutteella
ja annoimme lapsille karkkeja
koristelua varten.

Enää en muista mikä lautanen kenenkin on,
mutta tekijöitä oli 2-vuotiaasta 6-vuotiaaseen.


Ihania lakumörköjä.





Eläimet ja ukkelit oli lasten mieleen.




Kieli suklaa rusinasta.




Näitä katsellessa tulee niin hyvälle
tuulelle!



 Useita karkkeja voi leikellä ja saada
niistä niin aivan uudenlaisia
puolia esiin.










Karkkeina meillä oli skitlessejä, lakuja,
suklaarakeita, lakurakeita, liitulakuja,
vaahtiksia, snöreä ja valkosuklaata.
Strösseleillä sai myös kivoja hiuksia ja partoja aikaan. 


Pöydästäkin näkee että oli mukavaa ja
herkullista tekemistä. :)

MimmaMemmi

Kaatiskakku.


Meillä vietettiin lokakuussa
4-vuotiaan poikasen synttäreitä ja
kakku toiveitahan taas oli PALJON.:)
Lopulta päädyimme puskutraktori kakkuun.
Toiselta nimeltään kakku oli tietenkin kaatopaikkakakku.

Ja olihan se aika mukavaa kun kakkuun
sai laitettua niin paljon karkkia,
että jokaiselle riitti.:)


Reunat pursotin suklaalla maustetulla
kermavaahdolla ja aika kivat lautareunat
kaatopaikka saikin.


-Memmi

10. tammikuuta 2017

piparkakkutalo kimara.


 Joulu meni jo ja uusi vuosikin alkoi
mutta esittelen kuitenkin teille joulun
mökkitehtailua.

Tässä on ensimmäiset, marraskuun puolella
tehdyt pikkumökit.



Minivaahtiksilla koristellut mökit oli
taas suosittuja ja menivät aina
ensimmäisten joukossa.



All sorts -karkkeja käytimme tällä
kertaa useammin kun aikaisempina vuosina.





Tämän mökin nimesimme
Karpalosuon mökiksi.



Fudgea saatiin taas siivuttaa
ainakin pari kiloa.





Joukkoo mahtui myös muutama
suoraviivaisempi mökki.






Aina näitä kuvia katsellessa ajattelen,
kumpa meillä olisi joku taitavampi kameran käyttäjä
kuvaamassa näitä mökkejä.
Kun on monta tuntia istunut näpertämässä,
ei meinaa energia riittää kuvaamiseen.
Jospa näistä kuitenkin näkyisi se olennainen.:)


Suunnattoman herkullista alkanutta vuotta 2017!