30. tammikuuta 2012

perhosia pakkasten keskellä.


kirpeitä pakkasia!

Onnittelukortti jälleen. Tälläkin kertaa pikkutytölle.
Oon vähän ihastunu nuihin perhosiin,
vaikka ulkona mittari näyttääkin 20 astetta pakkasta.
taustassa keltassella leimattuja ja kirkkaalla kohojauheella 
tehostettuja perhosia, myös punaset stanssatut perhoset 
ovat saaneet saman käsittelyn.
sitten vielä puolihelmiä, valmiita kukkasia ja tikkausta.

Mukavia pakkaspäiviä!

kevättä odotellessa, Memmi

25. tammikuuta 2012

Kissakortti jälleen.



Heips taas!

jälleen kortti kummilapselle, tällä kertaa tytölle.:)
Minusta tuo kuva sopii niin hyvin juuri tälle tyttöselle,
vaikken sitä alun perin tätä korttia ajatellen piirtänytkään.
tässä käytin taas tuota saumuria ku niin ihastuin siihen.
Perhonen stanssattu Ifolorin kuvakuoresta.

t.memmi

22. tammikuuta 2012

lauantai päivän satoa.


  HeipäHei,

täältä vaalien välistä!
sain eilen pitkästä aikaa olla muutaman tunnin tuolla yläkerran 
askarteluhuoneessa ja se tuotti tulosta.:)
ensimmäinen kortti mulle sillain erilainen että
 käytän aika vähän nuita valmiita kukkia. 
muuten sit piirrustus, leimattua taustaa, puolihelmiä 
ja onnitteluja kohojauheella.

Ja alemmassa kortissa aika peruselementtejä:
Oma piirrustus, kirjansivua, mustetta levitettynä,
ja jotain väriä piristykseksi.:)

t.memmi


21. tammikuuta 2012

Kissakortti.

 
 
Heips!
Tässäpä näytille 2 vuotiaalle kummipojalle tehty synttärikortti.
Kuva on viime syksynä piirretty ja aivan alkuperäinen eli ei koneelle skannattu ja sieltä tulostettu.:)
kuvan reunoihin leimatuista kukista, sinisissä on valkoista kohojauhetta.
tulee minusta aika sopivasti tuo sininen valkosen läpi.
 
Kiitokset Lauralle saumuri-vinkistä,
ei ois kyllä tullu mieleen kokeilla. Tuo minusta aika kivaa pehmeyttä korttiin.
 
mukava ku ootte jotain kommentoineetkin, 
se piristää kummasti!:)
toivottavasti mun puutteet oikein kirjotuksessa annetaan anteeks.;)

t.memmi


 

16. tammikuuta 2012

Heipsan.

Rakkaan iso-setän hautajaisiin tehty kukkalaite. Kukkalaitteessa on pohjana risusydän kukkina on karnidal-ruusu ja valkoinen värililja, vihreinä tuonenkieloa ja talviota. 

t.Mimma

13. tammikuuta 2012

Onnittelu kortti äitille.


Heips!

Äitini täytti tänään 52 vuotta ni täyty sit väkertää korttia.
reunassa tuohesta stanssattu pitsi. toisessa vanha kirjan sivu.
sydämet jotain jäännöksiä toisista korteista.
mutta helmen puolikkaat aivan uusia kuin myös teksti on tätä korttia varten tehty,
kultasella kohojauheella.
oon jo pitkään aikonu kokeilla tuota tikkausta korttiin ja 
vihdoin muistin ja kerkesin koittaa sitäki.
minusta aika kiva.:)
t.memmi

9. tammikuuta 2012

Kukkasia.

Memmin tytön ristiäisiin viime syksynä tein tämmösen kastekimpun.

t.Mimma

Läpimäisiä.

Heipähei!
Leivoin tänään tämmösiä rieskoja:

Kaurarieska


200g    kaurahiutaleita
1litra    vettä
n.1tl     suolaa
n.50g   voita, margariinia, öljyä
6dl      sämpylä- tai hiivaleipäjauhoja
(1tl      leivinjauhetta)

-Mittaa hiutaleet kulhoon
-Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada joukkoon
-Lisää suola ja rasva, sekoita tasaiseksi
-Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi
-Lisää jauhot (ja leivinjauhe), taikina jää vähän löysäksi
-Ripottele pellille hiutaleita tai jauhoja, nostele taikinaa lusikoiden avullapellille nokareiksi
-Taputtele ohuiksi n.0,5cm vahvuisiksi rieskoiksi jauhojen avulla
-Paista 250asteessa noin 12-15min, rieska jää pinnasta vaaleaksi
-Herkuttele tuoreena voin kera!


t.Mimma

8. tammikuuta 2012

vuoden 2012 eka aikaan saannos.

 Heips!
tässäpä vuoden ensimmäinen kortti. Tein sen yheksän vuotta täyttäneelle pikkuveljelleni.
oli hirmusen vaikea ensin keksiä mitä tuon ikäsen pojan korttiin laittaa ettei tuu liian tyttömäinen.
Korttieni kuvat ovat pääasiassa ite piirrettyjä kuten tämänkin kortin auto. 

Ja tässä vielä vilaukselta yksi piparkakkukirkko, jonka tein kyllä jo ennen joulua myyjäisiin:

oikein puuhakasta alkanutta vuotta kaikille!

 t.memmi

p.s. laittakaahan rohkeasti jotain kommenttia kun käytte pyörähtää.
kehua ei tarvi mut ois hauska tietää että yrittääkö tänne turhaan keretä jotain kirjottaa..:)

4. tammikuuta 2012

Risu-traktori


'
Väkertelin tämmösen risu-traktorin pikku veljilleni 
pari vuotta sitten syksyn iloksi. Taustalla Memmin kolmiosainen öljyvärimaalaus, Pellolla.

-Mimma